« SODANKÄYNNIN
TAITO »
Keitä ovat Persianlahden öljytankkerien
tuhopolttajat?
Manlio
Dinucci
Yhdysvaltain kasvattaessa uutta
jännitettä Lähi-Idässä väittämällä Iranin hyökänneen Omanin lahden
öljytankkereihin, Italian varapääministeri Matteo Salvini tapasi yhden
Washingtonin strategian arkkitehdeistä, ulkoministeri Mike Pompeon, ja vakuutti
hänelle, että “Italia haluaa takaisin asemansa suurimman läntisen demokratian
tärkeimpänä kumppanina Euroopan mantereella”. Täten hän on liittänyt Italian
Washingtonin aloittamaan operaatioon.
”Omaninlahden tapaus”, casus
belli Irania vastaan, on selkeä kopio “Tonkinin lahden tapauksesta” 4.
elokuuta 1964, mitä käytettiin oikeutuksena pommituksille Pohjois-Vietnamissa,
jota syytettiin hyökkäyksestä Yhdysvaltain torpedovenettä vastaan (syytös, joka
myöhemmin todistettiin vääräksi).
Tänään Washington julkaisi
videon, jonka väitetään näyttävän iranilaisen partioaluksen miehistön poistavan
räjähtämättömän miinan öljytankkerin kyljestä salatakseen sen (koska miinassa
olisi lukenut “Valmistettu Iranissa”).
Tällä “todisteella” -
todellisella älykkyytemme loukkauksella – Washington yrittää naamioida
operaation tavoitteen. Se on osa strategiaa, jolla pyritään kontrolloimaan
maailman öljy- ja maakaasuvarantoja ja niiden energiareittejä (1). Ei ole
sattumaa, että iran ja Irak ovat Yhdysvaltain kiinnostuksen kohteina. Niiden
koko öljyvarannot ovat suuremmat kuin Saudi-Arabian, ja viisi kertaa suuremmat
kuin Yhdysvaltain. Iranian maakaasuvarannot ovat noin 2,5 -kertaiset
Yhdysvaltoihin verrattuna. Venezuela on Yhdysvaltain kohteena samasta syystä,
koska sillä on maailman suurimmat öljyvarannot.
Energiareittien kontrollointi
on äärimmäisen tärkeää. Syyttämällä Irania yrityksestä “häiritä öljyn
kuljetusta Hormuzin salmen läpi”, Mike Pompeo ilmoitti, että “Yhdysvallat tulee
puolustamaan navigointivapautta”. Toisin sanoen hän ilmoitti, että Yhdysvallat
haluaa saada sotilaallisen kontrollin tällä energiatoimitusten avainalueella,
ja siten myös Euroopassa estämällä ennen kaikkea Iranin öljyn kuljetuksen
(öljyn, joka ei kuitenkaan ole Italian ja muiden Euroopan maiden vapaasti
saatavilla Yhdysvaltain kauppasaarron takia).
Ø
Iranin edullista maakaasua olisi myös voitu
saada Eurooppaan Irakin ja Syyrian läpi kulkevan putken kautta. Mutta vuonna
2011 aloitettu projekti loppui Yhdysvaltain/Naton operaatioon, joka tuhosi
Syyrian.
Ø
Luonnonkaasua olisi myös voitu saada Italiaan
suoraan Venäjältä, ja sieltä toimittaa muihin Euroopan maihin merkittävin
taloudellisin hyödyin Mustanmeren South Stream -reitin kautta. Mutta
putken jo pitkälle edistynyt rakentaminen pysäytettiin 2014 Yhdysvaltain ja
itse EU:n painostuksesta, Italiaan kohdistuvin raskain ennakkoluuloin.
Itse asiassa kysymys oli North Stream:in jatkosta, mikä tekisi
Saksasta Venäjän kaasun ensisijaisen keskuksen. Ja 2018 vaaditun
“Yhdysvaltain/EU:n strateginen energiayhteistyö” -sopimuksen seurauksena
Yhdysvaltain nesteytetyn maakaasun (LNG) vienti EU:hun kolminkertaistui.
Tärkein keskus oli Puolassa, mistä “vapauden kaasua” myös tuli Ukrainaan.
Washingtonin päämäärä on
strateginen – vahingoittaa Venäjää korvaamalla venäläinen kaasu Euroopassa
yhdysvaltalaisella. Mutta meillä ei ole takuita hinnasta eikä aikarajasta
Yhdysvaltain kaasulle, joka uutetaan bitumipitoisesta liuskekivestä fracking
-tekniikalla (hydraulinen murtaminen), joka on
katastrofaalista ympäristölle.
Mitä sanottavaa Matteo
Salvinilla on kaikesta tästä? Kun hän saapui “läntisen maailman suurimpaan
demokratiaan” hän julisti ylpeänä - “Kuulun hallitukseen, joka ei Euroopassa
enää tyydy murusiin”.
Il manifesto, 18. KESÄKUUTA
2019
Käännös : A.T.
[1] « Geopolitique du petrole à l’ere Trump », par Thierry Meyssan, Voltaire Network, 9
April 2019.
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.